Jatkuvaa kehitystä ihmisiä arvostavassa yrityskulttuurissa

Sairaalakiinteistöillä on erityispiirteitä, joiden hallitseminen edellyttää erityisosaamista ja uusien ratkaisujen innovointia. Tiivis yhteistyö kansainvälisessäkin mittakaavassa huippuluokan erikoissairaanhoidon toteuttajan kanssa kirittää meitä löytämään uusia toimintamalleja ja hyödyntämään tekniikan ja tietotekniikan uusimpia saavutuksia. Kaikki toimintamme perustuu motivoituneisiin huippuammattilaisiin. Ytimessä on aina ihminen.

Vuoden työntekijä ja vuoden esimies valittu

HUS-Kiinteistöissä valittiin vuonna 2018 ensimmäistä kertaa vuoden työntekijä ja vuoden esimies.

Vuoden työntekijäksi valittiin Jari Laaksonen (vas.). Jari on pidetty ja huolellinen työntekijä, ja hänellä on yhtiön arvojen mukainen asenne. Ammattitaitoinen Jari hoitaa työt 100 % vastuulla loppuun asti ottaen huomioon myös kustannustehokkuuden.

Vuoden 2018 esimieheksi valittiin Tero Vinkki (oik.). Tero sai hyvää palautetta henkilöstötyytyväisyyskyselyn esimiesindeksissä, lisäksi yksikkö on menestynyt keskeisissä tunnusluvuissaan ja tavoitteissaan. Onneksi olkoon molemmille!

Tyytyväisyys jatkuvuuden varmistajana

Sekä asiakas- että henkilötyytyväisyydessä saavutettiin kahdenkymmenen mittausvuoden ennätystulokset. Asiakastyytyväisyyden kokonaiskeskiarvo oli vuonna 2018 4,07 pistettä. Vastaavasti henkilöstötyytyväisyys kipusi ennätykseen 3,95 pistettä.

Asteikko 1–5, kaaviossa esitetään väli 3–4 ja niiden desimaalit.

ASIAKASTYYTYVÄISYYS

HENKILÖSTÖTYYTYVÄISYYS

Henkilökohtainen tulos palkitsee

Vuonna 2018 otettiin käyttöön välittömän palkitsemisen malli erinomaisten työsuoritusten huomioimiseen. Palkkiota voi ehdottaa sekä esimies että kollega, ja se voidaan myöntää sekä yksilöille että ryhmille. Vuonna 2018 Nopsapalkkiota myönnettiin 14 kappaletta 18 työntekijälle.

Yhtiön johtamisjärjestelmää kehitettiin ottamalla käyttöön henkilökohtaisia tulostavoitteita. Tavoitteena on edistää yhtiön strategian mukaisten tavoitteiden toteutumista, parantaa tuottavuutta, sekä kannustaa tuottamaan hyvää ja laadukasta palvelua.

Entistä paremmaksi esimieheksi

Vuoden 2018 aikana järjestettiin koulutuksia, joissa esimiehet saivat tietoa ja työkaluja esimiehenä toimimisen tueksi. Koulutuksissa käsiteltiin mm. lähijohtamista, hankalia johtamistilanteita, palautteen antamista, alisuoriutumisen käsittelyä, sekä motivaatioon ja työhyvinvointiin liittyviä teemoja.

Virtaviivaisempia prosesseja

Vuonna 2018 aloitettiin yhtiön laatujärjestelmän uudistustyö. Sen tavoitteena on mm. tehdä järjestelmästä helppokäyttöisempi, hyödyntää prosessikuvauksia toiminnan kuvaamisessa ja osallistaa henkilöstöä entistä vahvemmin järjestelmän ylläpitoon. Kehitystyö ulottui myös paremman häiriöhallinnan ja -viestinnän prosesseihin.